Aika kultainen kuluvi, ja tämäkin vuosi on lopuillaan – on aika nautiskella elonkorjuun hedelmistä ja muistella omia ja varsinkin muiden tekemisiä kuluneelta vuodelta. Tarjolla olis kanssaihmisiä, joiden kanssa kertoilla sotajuttuja ja maistella kohtuudella makoisia juomia. Vaikka onkin totta, K.A. Fagerholmia lainataksemme, että liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän.
Tavataan siellä!
Tarjolla ihmislihaa sosiaalisen kanssakäymisen muodossa, mutta myös kunnon mättöä legendaarisen Mike's Dinerin burgeriteltalla. Löytyy vegeä ja gluteenitonta sekä ihan oikeitakin burgereita. Mike's laittaa grillin kuumaksi jo kello 17 ja purtavaa tarjoillaan kello 23 saakka.
Ja jos ei muuten illan aikana natsaa, niin lihan maun saa pidettyä suussa Kuivalihakundin tuotteilla.
Kaikkien janoisten sankari, Orimattilan oma panomies Kalja-Harri saapuu kaljatiskeineen Sotimaan! Kalja-Harrin elämäntehtävänä on valmistaa maailman parasta kaljaa. Vaatimattomassa Lato panimossa poriseekin maaseutuhenkistä lageria, neipaa ja amber alea, joita nyt ensimmäistä kertaa pääsee Sotimassa makustelemaan. Paikalla palvelee tietysti myös tuttu ja turvallinen Sotiman baari.
Juominkien ja syöminkien lisäksi paikalla on rockinkatkuinen Cover Power soittamassa oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla säveltämää musiikkia. Kovemmankin bilekoneen transistorit ovat vaarassa kärähtää. Olette varoitettu!
Illan ohjelmana Cover Power presents Hard ’n Heavy! Bändi nostaa tusinahevin sijasta rankalla otteella esille 60-80-luvun kadonneita helmiä. Illan kahteen settiin kuuluu mm. Van Halenia, Black Sabbathia, Judas Priestia, Alice Cooperia ja The Doorsia. Solistina Aleksi Ahokas ja Stefan Granroth.
Tänä vuonna mielistellään Kantasikoja vielä sillä tavalla, että tarjotaan kymmenelle onnekkaimmalle VIP-kohtelu normaalin juhlinnan lisäksi. Arvontalaulun päättyessä jos nimesi on harvojen ja arvottujen joukossa, pääset Pikkujouluissa juoman ja ruoan makuun sekä kierrokselle Varustelekan pyhimpiin paikkoihin kurkistamaan verhon taakse, että minkäslaisia velhoja siellä on vetelemässä vivuista. Huomioi, että arvontaan osallitumisen edellytys on Kantasiakkuus! Jos et vielä ole Kantasika, voit liittyä täältä.
Arvonta on päättynyt. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse.
Päivitys 16.11.Arvontakone on laulanut, ja Kantasikojen VIP-paketin voittivat: Anna J., Eetu R., Joni L., Teppo L., Miia V., Minttu V., Tom L., Ville A., Lasse G. ja Eetu T. Jos bongasit mahdollisen oman nimesi listasta, niin pidä silmällä sähköpostiasi - sinne saattaa kilahtaa lisäohjeita paketin lunastamisesta.