Tätä on tullut käytettyä, olen sitä ikäpolvea, joka ei ollut komposiittikypäristä kuullutkaan varusmiesikäisenä. Alokasaikana kukaan ei ”muistanut” kertoa, että kypärän sisuksen kokoa voi säätää ja ekoissa tetsauksissa vähän väljä potta valahti aina syöksyessä silmille… Kun säädön oppi, ei tuo hullumpi ollut; aika tyypillinen toisen maailmasodan jälkeisten vuosikymmenten teräskypärä. Talviaikana kovilla pakkasilla kypärää käytettiin siten, että sisus otettiin pois ja kuorta käytettiin kovapanosammunnoissa karvalakin päällä. Leukahihnahan on kuoressa kiinni. Tuolloinhan pipo tai kypärämyssy ei kuulunut jakovarustukseen, harmaa karvalakki oli ainoa talvipäähine. (No olihan toki kenttäkaulaliina, ns mikkihiiri. ) Sisuksen poiston kanssa kannattaa näissä vanhoissa kypärissä olla varovainen, koska kiinnitys”kynnet” ovat muovia ja saattavat olla kovettuneet haperoksi. Vähän tarkennusta mallin historiaankin: Suomi sai lisenssisopimuksen tiettyjen ruotsalaisten sotatarvikkeiden valmistamiseen v 1937 ja tämä kypärämalli kuului siihen. Suomi osti – ei siis saanut apuna, vaan maksoi niistä – noin 20 000 ruotsalaista m/37-kypärää juuri ennen jatkosotaa v.1941. Kone ja Silta Oy eli Wärtsilä, alkoi valmistaa Suomessa tätä kypärää v 1940. Ensimmäinen tilaus käsitti 70 000 kpl ja vielä 1944 puolustusvoimat teki lisätilauksen 5000 kypärästä. Malli tunnettiin sota-aikana nimellä Wärtsilän Borsa, Borsalino-merkkisten huopahattujen mukaan. Näissä 1940-luvun kypärissä sisus koostui kolmesta pehmustetusta ”nahkalapusta”, jotka oli metalliliuskoilla ja niiteillä kiinnitetty kupuun – vähän samantapainen, kuin saksalaisissa ja itävaltalaisissa 1. maailmansodan sarvikypärissä. Sodan jälkeisen tavarapulan takia Wärtsilä osti v 1947 takaisin 50 000 valmistamaansa kypärää ja teki niistä EMALIKATTILOITA!!! Uudelleen ruotsalaismallisen, mutta sisuksiltaan uusitun teräskypärän valmistus alkoi Wärtsilän Järvenpään tehtaalla vuonna 1963; sitä ennen oli Ruotsista hankittu v 1962 20 000 kypärän kupua, jotka sisustettiin kotimaassa. Valmistus jatkui 1980-luvun alkupuolelle asti. Määriä ei ole julkaistu, mutta Suomen armeijan sodanajan vahvuus oli tuolloin 550 000 miestä… Joskus 1980-luvulla osaan kypäristä vaihdettiin 3-pistekiinnitys. Kuvun niskapuolelle tehtiin lenkki, jonka kautta hihnat kulkivat käyttäjän korvien alitse ja yhtyivät leukahihnaan. Näitä 3-pistekiinnityksellä varustettuja kypäriä ei ole vielä näkynyt ylijäämämarkkinoilla, joten ne kuulunevat edelleen sodanajan varauskalustoon. (Historian tietolähteenä Sotahistoriallisen aikakauskirjan 15 (1996) erillispainos Teräskypärä Suomen puolustusvoimissa; tekijä ev evp Stig Roudasmaa.)

SA-kaupasta saa näitä "harvinaisuuksia" 20e