Ruotsalainen juuttisäkki, ylijäämä

6,99 €
Tuotekuvaus

Kunnon hyvä vanhan ajan säkki. Säilytä perunoita, täytä hiekalla ja tee kodistasi linnoitus tai käytä joulupukin konttina. Mitä tahansa teetkin, teet sen näiden kanssa uskottavammin.

Materiaalit

Nämä ovat valtaosin juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää eli juuttia. Seassa voi tosin myös olla pellavasäkki tai pari. Juutti on kasvikuitu, jota saadaan kuitujuutista. Materiaalia on käytetty tekstiilien valmistuksessa todella pitkään Aasiassa. Ja brittiläiset toivat sen Eurooppaan joskus 1600-luulla. Maailmansodissa näitä kului hiekkasäkkeihin vähän pirusti. Mielenkiintoisena knoppitietona, juuttia kasvatetaan myös ravinnoksi, mutta älä syö näitä. Ei ole hyvää.

Kokotietoa

Koot saattavat vaihdella jonkin verran. Älä siis ajattele ostavasi mittatilaussäkkiä vaan piristävää yllätystä, niin ostokokemuksesta tulee antoisampi. Pienin vastaan tullut säkki on ollut 69 x 113 cm ja suurin 94 x 115 cm, mutta muitakin mittoja voi olla. Mitään pikkupussukoita tai hehtaarihalleja seassa ei kuitenkan ole, joten melko suurella todennäköisyydellä säkit mahtuvat tuolle välille.

Kunto

Käytettyä ruotsalaista ylijäämää. Käyttöaste vaihtelee. Osa näyttäisi jopa käyttämättömiltä, mutta osa on sitten nähnyt hiukan enemmän käyttöä. Näissä voi siis olla pikkuisen rispaantuneita saumoja, vanhoja tahroja, paikkalappuja, jotain alkuperäistä tekstiä ja niin edelleen.Tavarat pysyvät kuitenkin oikein hyvin sisällä näissä kaikissa, eli mitään reikäjuustoa ei ole seassa.

Arvostelut
Tuotteella ei ole vielä yhtään arvostelua.